Huomenna me lähdetään takaisin kotiin, Tampereelle. Tuli jotenkin tosi haikea fiilis, vaikka mulla onkin kova ikävä kaikkia ihania kavereita ja tuttuja Tampereella.

Eilen illalla katselin vanhoja kuvia ja tuli kauhea ikävä meidän edellistä koiraa, Maunoa. Tiedättekö, mulla on melkein aina ikävä jotakin, olin sitten täällä tai kotona. En oikeastaan edes tiedä, miksi oloni tuntuu nyt niin surkealta. Lähtemisen vaikeus tai jotain, tai ehkä vain siksi, kun Miika palaa takaisin töihin ja me ollaan kolmestaan Rebekan ja Tepon kanssa. On ihanaa, kun täällä on ollut melkein aina joku kotosalla.

Täällä pohjanmaalla asuu kuitenkin mun sisko (velikin väliaikaisesti) ja käytännössä koko suku. Mun käy sääliksi äitiäni, joka kyynelehtii huomenna ikävissään, tietäen, että seuraavan kerran lapsenlasta nähdessään tämä on taas kasvanut ja muuttunut paljon. Olisi vain niin kivaa arkisinkin pyörähtää nopeasti kotona, istuskella siskon luona kahvipöydässä, voisi vaan kipata Rebekan äidille hoitoon jumpan ajaksi ja ihan vaan olla rakastamieni ihmisten kanssa useammin.

Olen sellainen ihminen, joka viihtyy seurassa. Ihan vaikka oltaisiin hiljaa (kröhm, pystyn olemaan ehkä puoli minuuttia puhumatta), mutta kunhan ei tarvitse olla yksin. Yksinoleminenkin voi olla tietysti kivaa, kunhan se on oma valinta, eikä pakon sanelema. Arkisinkin meillä on kyllä melkein koko ajan seuraa tai touhua, mutta… Olen vain niiiin seuraeläin, kuin vain joku voi olla. Sopivassa seurassa olen (liian) puheliaskin, hih, Miika-parka, kun Rebekka oppii puhumaan, niin hänellä ei ole ehkä hetken rauhaa.

Ikävä on heitä, joita ei voi nähdä niin usein kuin haluaisi. Erilainen ikävä on myös heitä, joita ei voi nähdä enää koskaan. Minulla on maailman ihanin perhe, joten pärjään ikäväni kanssa. Sinkkuaikoina minulla oli vaikeaa, ikävöin kaikkea koko ajan, se ei sopinut pätkääkään minulle, mutta entä te muut? Tai entäs te, joiden perhe asuu toisessa maassa? Ikävän kanssa oppii varmasti vain elämään.

Voi Mauno,
ehkä nuuhkuttelet parempia tuoksuja siellä jossain…

Laukut on jo pakattu,
ilmassa on lähtemisen fiilis
ja arvatkaa mitä, nyt vähän itkettää.

-Maj

Tässä nyt tulee nämät mun (kehnot) ohjeet nutturan tekoon :D
Pika-apu rasvaisille ja pörröisille hiuksille, myös “eilisen kiharat” toimivat hyvänä lähtökohtana… Jos tekisin tämän juhliin, niin ehkä pesisin ja föönäisin hiukset kuohkeiksi ensin.

Mutta mulla on tässä rasvaletti valmiiksi jo,
hiukset pesty ehkä toissapäivänä?

Harjaa takut pois kuitenkin.

Tee normaali ponnari korkealle “päähän”, mutta kun vedät viimeisen kerran hiukset ponnarin läpi, niin äläpä vedäkään loppuun asti, vaan jätä ne tämmöiselle lenkille.

Tarvitset muutaman pinnin.

Paina nutturaa päänahkaa kohti ja kiinnittele pinneillä.

Tässä käytin tosiaan vain ne kolme pinniä, joten jotkut suortuvat jäävät vapaiksi.

Jeba, valmista!
Kymmenen minuutin homma, maailman simppelein juttu, kuten huomaatte.

Voittehan käyttää mielikuvitustanne ja vaikka krepata hiukset ennn nutturan tekemistä.

Tai tonnehan voi vaikka upottaa pesusienen sekaan, antamaan vähän lisää muhkeutta:D

-Maj

Mitä mieltä olette mun ohjeista tai koko “kampauksesta” ylipäätänsä?