lauantai 18. helmikuu 2012

Kehto-projekti

Miikan vanhempien vintistä löytyi aikanaan Miikalle itselleen hankittu vauvan kehto. Kehto on ollut aikoinaan käytössä myös Miikan veljellä, Viivillä, sukulaisten ja tuttavien vauvoilla. Alkuperäinen kehto on näkövammaisten valmistama  ja sen nimi on “Viivi-vauvan sänky”. Samanlaisia kehtoja näyttäisi olevan myynnissä vieläkin, lisää infoa löydät halutessasi täältä. Kehto tarvitsi mielestäni päivitystä ja päätimme vähän “tuunata” sitä tulevaa vauvaa varten…

 

Tässä kunnossa kehto oli alunperin. Pinnojen pehmusteet ovat tehty itse 70-luvulla ja tuo verho-osa on jo 2000 lukua ;)

 

Ensiksi maalia pintaan…

 

Suojatut renkaat.

 

Tämän asian olisi voinut hoitaa järkevämminkin, kuin käyttämällä Spray-maalia, josta puolet meni hukkaan, mutta… Tällä kertaa se vaan meni nyt näin. Me ei edes hiottu tai yritetty pestä pois lakkausta vaan suihkuteltiin kylmiltä menemään vaan.

Maalia suihkittiin kaikkiaan kolme kerrosta, joiden välissä maalin piti antaa hiukan kuivahtaa. Jos joku teistä päättää joskus tuunata jonkin vastaavan rottinki-kalusteen, niin en tosiaankaan sitten suosittele spray-maalia….

 

Lopputulokseen olen kuitenkin verrattaen tyytyväinen. Räsymatto-kangas on Marimekosta ja se on samanlaisilla “nepparilenksuilla” kiinnitetty kehtoon, kuin alkuperäinenkin versio.

 

Tämä yläosa pitäisi vielä harsia muutamalla pistolla kiinni, mutta muuten sekin on valmis.

 

Mielestäni kehto on nyt raikkaan ja ennen kaikkea enemmän meidän näköisemme eli voi sanoa, että muutos on oikein onnistunut! Nyt kehto odottelee täällä kotona käyttäjäänsä syntyväksi.

 

 

-Maj

 


65 Responses to “Kehto-projekti”

  1. Henssi kirjoitti:

    wau mikä muodonmuutos!:) toihan on tosi upee ♥ ja varmaan sopiiki sinne teidän kauniiseen kotiin!

    • Maj kirjoitti:

      Jee, sopiihan se tänne ja mikä parasta, siinä on ripaus keltaista :D

  2. Em kirjoitti:

    Tosi hieno tuunaus!

    Kiitokset ihanasta blogista, seuraan päivittäin vaikka en olekaan aiemmin kommentoinut :) Vaikka meillä on melko erilainen elämäntilanne, on blogiasi mukava lukea ja siitä tulee aina hyvälle mielelle. Repsu on valloittava pikkuinen, terveiset myös maha-asukille!

    • Maj kirjoitti:

      Kiva kun jaksoit nyt kommentoida :) Jätähän jatkossakin viestiä…

  3. Mrs Munster kirjoitti:

    Tosi raikkaan ja teidan sisustukseen sopivaksi muutitte kylla tuon kehdon. Siina kelpaa pikkusen unia nukkua.

  4. sandella kirjoitti:

    Täytyy sanoa, että on kyllä just paselli teidän kotiin (siis kuvista päätellen, että minkä tyylinen teidän koti on).. ;)
    Hieno on!

  5. Cassie kirjoitti:

    Super-hieno, wau! Kylläpä kannattikin tuunata :)

  6. Jenni kirjoitti:

    Hieno! Ja vielä vähän retro-meininkiä kankaan ansiosta. Mulla ja veljellänikin oli vauvana tuollainen kehto, olin unohtanut koko asian mutta nämä kuvat toivat muistoja mieleen. :)

  7. kardemumma kirjoitti:

    Oli kyllä tosi onnistunut muutos. Tuli kyllä niin hieno.

  8. Maame kirjoitti:

    Oi kun ihana :) Yllätys oli melkoinen kun huomasin että teillä on prikulleen samanlainen kehto kuin meidän lapsilla on ollut käytössä :) Kehto on alunperin kiertänyt suvussa kaikilla lapsilla, myös mieheni on nukkunut siinä. Meillä oli myös käytössä alkuperäiset reunakankaat ja petivaatteet, älyttömän hyvänä olivat pysyneet vaikka ikää on jo melko paljon..tykkäsin kovasti kehdosta, sitä oli helppo liikutella huoneesta toiseen ja kun vauva oli nuhainen, sai muistaakseni kehdon näppärästi laitettua pääpuoli “yläviistoon”, helpotti vauvan nukkumista. Ihan tippa tulee linssiin kun muistelee.. :)

  9. Hus nummer nio kirjoitti:

    Ihastuttava! Ja kuin itsekin kirjoitit, ihan teidän sävyihin sopiva :-)

  10. Mirja kirjoitti:

    Tosi upean näköinen ja sopii tosi hyvin teidän kotiin! :)

  11. NannaK kirjoitti:

    Näyttää tosi upealta :)

  12. heh kirjoitti:

    Toivottavasti se vauvakin sopii sitten sisustukseen.

  13. Mickey kirjoitti:

    Tosi suloinen!! Voi kun tuonne saataisiin täytettä ja pian!

  14. tiia kirjoitti:

    Voi, aivan ihana!! :)

  15. Susanna kirjoitti:

    meillä on samanlainen kehto =) oli esikoisella ja tulee myös tälle toiselle tulokkaalle käyttöön ! kiertää suvussa ja ystävillä myös. aivan ihana! tykkään varsinkin tuosta kun siinä on pyörät ja vauvaa voi näin ollen siirrellä huoneesta toiseen mukana =) mukavaa loppuodotusta sulle !! :)

  16. Jenny kirjoitti:

    UPEA! Meidän neidillä oli kovin samantyylinen kehto käytössä alkuun. Miehekkeen isällä ollut joskus aikoinaan.

  17. Natalia kirjoitti:

    Jostain syystä olin varma, että sinulla on teline) on oltava sama kuin arvaamalla) Vaikka en usko;) muuttaa kehto on super, että olet niin luova! Anteeksi jos väärä käännös, en tiedä suomalaisista (((

  18. Päivi kirjoitti:

    IHANA! Tosi onnistunut muodonmuutos ja teidän näköinen lopputulos. :)

  19. mammi kirjoitti:

    Tulipa siitä ihana!! :)

  20. JonnA kirjoitti:

    Todella onnistunut muodonmuutos!! Kyllä kelpaa uuden pikku asukin köllötellä tuolla :) Onnea loppuodotukseen!

  21. M kirjoitti:

    Ihana! :)

  22. Alexandra kirjoitti:

    Upea muutos! Voi mä niin harmittelen etten hommannut meidän pienimmälle tuollaista.Todella hieno ja ihan teidän näköinen. Lueskelen sun blogia usein, mutta vasta nyt tajusin liittyä. Onnea loppuodotukseen!

  23. katt kirjoitti:

    Kaunis lopputulos ja niinkuin sanoit; aivan teidän tyylinen :)

  24. Anette kirjoitti:

    Kauniin kehdon tuunasitte, wau! Mut voi ei, sparymaalasitko ilman hengityssuojaa? Eiks menny henkeen yhtää? (Nimimerkillä itsekin spreiannu Ison mahan kanssa) raskaus+spraymaali= ei hyvä ajatus :P

    • Maj kirjoitti:

      Me oltiin sellaisessa tilassa, missä oli tehokas imuri tossa yläpuolella, enpäs mä kauaa edes ehtinyt hengitellä maalihöyryjä.

  25. Kikka kirjoitti:

    Hieno tuli! Kauniit kankaat valitsit ja nätisti reunakangas istuu kehdon muotoihin! Musta kangas olisi myös sopinut mun mielestä tohon verhoksi mutta ehkä se olisi pienelle vauvalle ollut jotenkin synkkä.

  26. I kirjoitti:

    Vau, siitä tuli upea! :)

  27. Kirsikka kirjoitti:

    Ihana kehto!! Mutta apua.. etkö käyttänyt mitään hengityssuojainta kun tuota spray-maalia suihkit menemään?? :(

    • Maj kirjoitti:

      Kuten kuvista näkyy, siellä oli tehokas imuri, eikä mulla ollut hengityssuojainta.

  28. lotta kirjoitti:

    luin: keho-projekti ja mietin, että mitä sä nyt oot ruvennut viimesillä viikoilla rehkimään. :D
    hyvännäkönen ja ennenkaikkea teidän näkönen lopputulos! :]

    • Maj kirjoitti:

      No olen aloittanut herkuttelu-kuurin… :D Kiitos, pidän siitä kyllä kovasti itsekin!

  29. Emilien kirjoitti:

    Ihana kehto! Kyllä kelpais meidänkin masuasukille. :) Räsymatto-kangastakin vielä…oih. <3

  30. lona kirjoitti:

    Ihana tää sun blogi!! Ja aivan mahtava kehto =)).
    Olisin kysynyt..kun kirjoitit “päivällä tapahtunutta” istut tuolilla laitat kait villasukat jalkaan :)..niin sun takana oleva seinän väri on niin ihana! oisin kysynyt että mikä väri/sävy se on?..selitin kyllä nyt niin vaikeasti kait :/

  31. Kippuri kirjoitti:

    Tulipas upea! Meilläkin oli samanlainen, muttei tytöille tullut sitä laitettua. Olis pitänyt hoksata maalata se, niin sit olisi kyllä kelvannut. Ihana tuo räsymatto kangas!! Terv. Kippuri ja tytöt täältä pohjanmaalta :)

    • Maj kirjoitti:

      Niin, nyt voi olla vähän liian myöhäistä, paitsi jos… ;) Terkkuja kaikille kovasti!

  32. LPP kirjoitti:

    No tulipa kiva ja raikas! Tuunaus todellakin kannatti :)

  33. Lotta kirjoitti:

    Tosi upea muutos ja sopii nyt teidän kotiin niin hyvin! :)

  34. Heips!

    Mulla on sulle blogissani jotain :) Käypä siis hakemassa, mikäli kiinnostaa :) Muksaa sunnuntaita!!

  35. Antonia kirjoitti:

    Vatusi, tulipa kehdosta tosi raikas! :)

  36. Tepsu kirjoitti:

    Oih miten upea!

  37. Fiipi kirjoitti:

    Wau, onpas hieno! Räsymattokangas sopii tuohon kuin nappi silmään :)

    Meidän suvussa toiselta toiselle kulkeva on kastajaismekko. Tätini on tehnyt sen serkulleni joka on nyt yli 40 vuotias. Se on ollut minulla vuonna 85, sen jälkeen lukuisilla serkuilla ja nyt 2000-luvulla jo kahdella kummilapsellani joista toinen on serkkuni poika jolle mekko aikoinaan tehtiin. Toiv saan joskus mekkoa pitää myös omalla lapsellani jos sellaisille joskus tulee aika. Kiertävillä tavaroilla on ihan oma arvonsa :)

  38. Siiri kirjoitti:

    oiii, meillä oli nassikalla ihan samanlainen kehto ystävältä lainassa. Poikkeuksena, että siinä oli ystävän siskon punomat ripustusnarut ja meilläkin se roikkui katosta. Tsemppiä loppuodotukseen!

  39. Caroline kirjoitti:

    Oi, tälläisiä tuunausjuttuja pitäisi itsekin tehdä enemmän.. Vauvan kehtoon tosin tarvitsisi ensin sen vauvan. ja tuunattavan kehdon :)

    Onnellista loppu-odotusta!

  40. Laura kirjoitti:

    Aivan upea! Ja varmasti kätevä noiden pyöriensä kanssa! Tuommoiset vanhat, aiemmilla sukupolvillakin käytössä olleet tavarat ovat pelkästään jo ajatuksena ihania, vielä jos niistä saa tuunattua noinkin upeita! Kommentoin ensimmäistä kertaa, mutta olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa ja jäänyt aivan koukkuun ;) Tsemppiä loppuodotukseen!

  41. Lusitarius kirjoitti:

    Kerrassaan ihastuttava tuunaus!:) Kyllä tuli kehdosta ihan teidän näköinen. Ihana, että toisilla on kärsivällisyyttä tehdä vanhasta taas uudennäköistä. Mukavaa, kun yksi käyttöesine saa taas pidennettyä elämäänsä:)

    Blogisi on edelleen yksi suosikeistani. Jännitän hieman puolestasi masu-asukin syntymää. Oma esikoiseni syntyi tammikuussa, joten hyvin on muistissa viimeisten hetkien odottelu. Onnea ja jaksamista viimeisille metreille odotuksessa!:)

  42. Maija kirjoitti:

    Oih, kehto on aivan ihana. Vanhassa on vain sitä jotain, tunnelmaa :) Meille tulee myös ukkini tekemä kehto, joka on suvun lapsilla kiertänyt. Saas nähdä mitä sille keksitään tehdä, kiitos vaan vinkeistä. Olet muuten saanut tartutettua minulle himon keltaista väriä kohtaa, pakko saada jotain kivoja sisustus juttuja keltaisena :D
    Tsemppiä loppu rutistukseen, täällä ollaan puolivälissä :)

  43. netta kirjoitti:

    Moi! Minulla on omalla esikoistyttärelläni myös tuollainen, mutta kulmikas, vanhemmiltani saatu. Samanlaiset rattaat näyttää olevan, mutta ne vikisevät! Rasvauskaan ei auta! Eivätkö teidän kehtonne rattaat vikise? :)

  44. pla pla kirjoitti:

    En tarkoita yhtään saivarrella, pelkään et tää kuulostaa siltä… Mutta siis itse olen aina luullut että kehto on sellainen keinutettava jalaksellinen vauvan sänky, ja tuollainen ihan vaan vauvan sänky. Kuulostaa ehkä joka tapauksessa nyt turhalta negailulta :) Voi olla murrejuttu, en tiiä.

    Mutta, mä olen nukkunut vauvana samanlaisessa isäni vanhassa vauvan sängyssä, tosin pyörättömässä vain. Muuten ihan samanlainen :)

  45. Rakastan. kirjoitti:

    Aivan ihana! Kyllä kelpaa pienokaisen tuolla uinua:) Tuo Räsymatto-kuosi on ihana. Tsemppiä loppu odotukseen!<3

Kommentoi