sunnuntai 26. helmikuu 2012

Inspistä lastenhuoneeseen?

Niin se viikonloppu vaan taas kerran hurahti ohitse, vaikka onhan tässä tietysti vielä yksi ilta jäljellä. Rebekan isovanhemmat ajelevat parhaillaan takaisin kotiin pohjanmaalle. Täällä yksi pieni surusilmäinen sukkahoususankari kyselee, että “pissä mummu on…? Minä lähteä kanssa”  Perinteisesti me äidin kanssa touhuiltiin “kotijuttuja”, saatiin Miikan avustuksella pari taulua paikalleen ja tehtiin pienimuutoista kevätsiivousta tänne meidän kotiin. Uusi kello ja Combonibili ovat löytäneet paikkansa, niistä lisää sitten joskus… Nyt kuitenkin lukijan toiveesta vähän lisää kuvia meidän lastenhuoneesta.

Naulakosta löytyy milloin mitäkin, yleensä Rebekan seuraavan päivän vaatteet tai joku kiva mekko.
Nyt naulakosta roikkuu Name it-neule.

Ikean aakkostaulu on nojaillut jo vuoden seinää vasten, oli aikakin saada se paikalleen.

“Vauvan pesä” on edelleen tyhjillään… Toinen mummu kutoi vauvalla kauniin ja pehmeän peiton.

  

Kuu-ukkeli katselee katosta käsin ja valvoo öisin lasten unta <3

Punaista ja mustaa.

Miikan tekemät linnut istuvat tuolla yläsängyllä, joka on Viivin käytössä.
Kaverini toi minulle kolmannet keltaisen Aarikan lakanat, joten nyt koko kerrossängyn pedattua tämän hetken lemppariväriini.

Marimekkoa, Aarrikkaa ja Finlaysonia <3

Aikaisemmin kuvassa näkynyt “mököttäjätyyny” ja pöllötyyny ovat Monkista.

 

 Uutta, kierrätettyä, lainattua, itsetehtyä, ostettua ja lahjaksi saatua, kaikkea löytyy meidän leikkihuoneesta!

 Brion kauniit puulelut ovat aikuisten lemppareita, mutta voi kuulkaas…
Meiltä ainakin löytyy kyllä aika paljon niitä vähemmänkin kauniita, mutta erittäin tärkeitä ja rakkaita leluja.

Yksi tämän hetken lempparileikeistä on hakea pieni sälälaatikko ja kaataa sen sisältö vaikkapa sängylle.

 Pinnasänky on taas ja vieläkin meidän vanhempien makuuhuoneessa.

-Maj

ps.

Pikku-haukku ja iso-haukku.
Rebekka ja pappa <3

 

 

 


27 Responses to “Inspistä lastenhuoneeseen?”

  1. Hertta kirjoitti:

    Tosi hyvin ootte saanut tehtyä sen näköiseksi tuon lastenhuoneen, että se on teidän muun sisustuksen mukainen ja tyylikäs muttei silti liian aikuismainen ja tylsä! :)

  2. jenya kirjoitti:

    Aivan ihanaa sisustusta ja Awws toi viimenen kuva ja kuvateksti :D

  3. JonnA kirjoitti:

    Tuo lastenhuone ihastuttaa noilla väreillään :) Todella onnistunut ja ihan teidän kodin näköinen! Meilläkin tykätään tuollaisista “romulaatikoista” joissa on kaikkea pientä lelua ja tavaraa :)

    Omassa blogissani on meneillään arvonta, jossa voi voittaa jotain kivaa perheen karvaiselle lapselle ;)

  4. Mirja kirjoitti:

    Ihania väriläiskiä,mutta silti niin raikasta ja kaunista!:)

  5. Kata kirjoitti:

    Ai himpskatti että on ihanat värit ja sisustus kokonaisuudessaan! Teidän lastenhuoneesta saa kevät-energiaa! :)

    • Maj kirjoitti:

      Värit pääsee paremmin oikeuksiinsa kun ikkunasta tulvii valoa, tule jo kevät!

  6. Emmi kirjoitti:

    Aivan ihania sisustuskuvia! Ihastuin aivan totaalisesti tuohon keltavalkoiseen koristetyynyyn, mistä semmoisia voisi saada??

  7. kalamuija kirjoitti:

    Ihana ja varikas huone. Tykkaa! Ma en tajua.. tykkaan tuollaisesta, mutta nyt alkaa nayttamaan silta, etta meidan (kin) prinsessan huoneesta tulee vahitellen vaaleanpunainen. Tykkaan kylla vaaleanpunaisesta, mutta olen aina ajatellut, etta jos tytøn saan niin huoneesta ei tule mikaan “prinsessan valtakunta” :)

    • Maj kirjoitti:

      O-ou… Mulla on ollut sisustuksen suhteen sellaisia ongelmia, että vaikka tiedän, että mitä halua ja mistä pidän niin lopputulos on ollut aivan erilainen, eikä yhtään sellainen, kuin olisin alunperin halunnut. Varmaan kyse on jostain hahmottamisongelmasta, en tiedä. Sen olen oppinut, että ei saa tehdä kompromisseja. Ei kai prinsessan valtakunnassakaan mitään vikaa ole?

  8. Misu kirjoitti:

    Ihana lastenhuone! Olen samaa mieltä: brion lelut on kauniita katsella mutta täytyy lasten saada itse päättää millä haluavat leikkiä. Kun lapsen oma maku kehittyy niin harva haluaa leikkiä vain puuleluilla…kyllä ne salamat, barbit ja muut alkaa kiinnostaa.

    • Maj kirjoitti:

      Joskus voi käydä niin, että ne kauniit puupalikat lentää nurkkaan muovikrääsän tieltä :D

  9. Tuxu kirjoitti:

    Ihana tuo iso legoukon pää kirjahyllyssä, en oo koskaan nähnyt aikaisemmin! Mistä tollasia löytää? On ilmeisesti joku säilytyslaatikko?

    • Maj kirjoitti:

      Meillä siellä on dublo-legoja :) Miika on ostanut sen muistaakseni jonkun marketin poistomyynnistä?

      • Maj kirjoitti:

        Niin, mutta tosiaan eiköhän niitä myydä edelleenkin monissa tavarataloissa/marketeissa, googlaa?

  10. Niina kirjoitti:

    Oi kumpa saisin olla hetken aikaa pieni vipeltävä lapsi ja asua teidän ihanassa ja levollisen kauniissa lastenhuoneessa!^^ <3 Rakastan yhä koko ajan enemmän noita Finlaysonion ronsutyynyjä, jotka mun pitäis TÄNÄÄN saada postista kotiini. Ah ihanaa! Keltainen on mun uus musta, ehrottomasti : )

  11. mia kirjoitti:

    Ihanan näköistä! Mä niin tykkään noista väreistä ja selkeydestä :)

  12. Paukkuliini kirjoitti:

    Brion leluja ihailen minäkin. Näin muuten yöllä unta, että olit synnyttämässä. En tiedä mitä minä siellä sit tein… Nauratti kyllä aamulla. :D

  13. Minni kirjoitti:

    Aivan ihanat noi kaikki keltaiset lakanat! Tulee niin keväinen fiilis, että tekee mieli lähteä itsekin ostamaan keltaista!

  14. Caramels kirjoitti:

    Aivan huippuihania nuo linnut!! Miten ne on tehty?

Kommentoi