Mun vartalo siis. Koko kroppani on kuin ilmapallo, joka on lojunut pitkään jossain nurkassa, josta on ilmat miltei kokonaan hävinneet. Tyhjä ilmapallo, hiukan pehmeä ja sellainen ryppyinen, jotenkin sympaattinen. Kaksi synnytystä ja raskautta pienen ajan sisällä on aikamoinen koettelemus ihan kenen tahansa keholle ja siksi arvostankin omaani, että se on ylipäätänsä pystynyt siihen.
Noin yhdeksän kuukautta Rebekan syntymän jälkeen aloin treenaamaan PT:n johdolla tosi aktiivisesti ja kiinnitin enemmän huomiota syömisiini. Muutosta tapahtui, sain toivotusti lisää lihasmassaa, rasvaa hävisi, kunto kohosi, olin virkeämpi ja jaksoin enemmän. Sitten menikin pari kuukautta, että puljasin pönttöön ja olin niin kipeä, etten voinut muuta kuin lojua sohvalla. Raskaana. En sitten missään vaiheessa pahoinvoinnista toivuttuani alkanut liikkumaan uudelleen, laitoin kuntosalijäsenyyteni katkolle ja päätin antaa olla, koska se tuntui parhaalta ratkaisulta silloin.
Hiljattain laitoin kuntosalijäsenyyteni uudelleen voimaan ja olen alkanut jopa käymään siellä. Viimeksi tänään, ihan yksinäni. Kuuntelin musiikkia ja voimailin pikkuhiljaa. Vältän tärähteleviä liikkeitä ja sellaista repimistä. Crosstrainerillä teen lämmittelyt ja sen jälkeen siirryn puntteihin. Voi luoja, että liikkuminen on ihanaa, olin ihan unohtanut koko jutun.
En ole asettanut mitään tavoitteita itselleni, käyn salilla säännöllisen epäsäännöllisesti, aina kun siltä tuntuu ja kun tulee mahdollisuus lähteä. Tarkoituksena olisi saada kunto ensin hiljalleen kohoamaan ja voimaa, jaksamista arkeen.
Luoja sentään, en saanut unta viime yönä, kun ajattelin vanhenemista. Pidän itseäni edelleen enemmän kakskymppisenä, mitä kolmekymppisenä… Vaikka olen pian 27-vuotias. Enkä ole enää myöskään 20-vuotiaan vartalossa… Silti raskauksien myötä olen oppinut olemaan hellempi itselleni ja vartalolleni. Me nauretaan kavereiden kanssa enemmän nykyään itsellemme, mitä ennen. Heitämme hurjaa läppää iän ja lasten tuomista muutoksista vartaloihimme. “Mun pakarat on niin löysät, että ne sais rusetille” ja “kattokaa nyt näitä kansallispuvuntaskuja” tai “Ai mitkä rinnat, ei oo näkyny” :D No joo, eipäs siitä sitten enempää.
Kaiken jälkeen he ovat kuitenkin niin kauniita. Kauniimpia kuin ennen <3
Olkaa tekin hellempiä itsellenne, lapsia tai ei.
Vaikka ne makkarat, rutut ja muut tuntuvat isolta asialta siellä H&M:n sovituskopissa, kun tuskanhikeä valuen yritätte sovitella uima-asuja,
niin muistakaa, että sitä ne eivät todellakaan ole.
Toisella ei riitä pienimpääkään yläosaan täytettä ja toiselle ei löydy tarpeeksi isoa kokoa.
Sellaista se vain nyt on.
Jokaisella on jotakin.
En tiedä yhtään naista, kuka pitäisi bikineiden sovittelemisesta,
mutta onneksi on postimyynti.
Pusuja!
-M
