Me päästiin eilen porukalla elokuviin katsomaan Nälkäpeliä. Elokuva oli hyvä ja mua itketti. Oli ihan mielettömän ihanaa istua siellä pimeässä elokuvateatterissa ilman, että kukaan keskeytti kertaakaan. Nautin kyllä ihan joka sekunnista. Elokuvan jälkeen huristeltiin nopeasti takaisin tukikohtaan ja oli taas ihana nähdä lapsia. Diego-vauva ei ollut itkenyt yhtään mummun ja vaarin hoivissa, olin helpottunut. Täytyy yrittää järjestää muutaman kerran kuussa meille jotain actionia ilman lapsia, vaikka ihan pariksi tunniksi. Tekee hyvä olla välillä muutakin, kuin äiti, sillä välillä sitä oikeastaan unohtaa itsensä, unohtaa jopa koko parisuhteen olemassa olon. Komppaan Iholla-ohjelman Mariaa, jolla on ikävä miestänsä, vaikka hän on aivan siinä vieressä. Toisaalta usein “omalla ajalla” on taas sitten ikävä lapsia. Ei meillä äideillä ole helppoa :D
Minähän se siinä,
ilman puklutahroja ja joka päivä käytössä olevaa harmaata hupparia.
Ja tämä on se mieheni (note to myself)
Me siskokset.
Petukin taisi vähän liikuttua siellä elokuvissa,
sattumalta siinä oli niin vahva sisarussuhdekin :)
Ja vanha kunnon Andy hoputteli jo meitä autoon <3
En tiennyt Nälkäpeli-leffasta mitään etukäteen, paitsi sen, että se perustuu suosittuun nuorten kirjasarjaan. Se oli kuitenkin oikeasti meidän kaikkien mielestä ihan hyvä, vaikka meitä ei kait enää nuoriksi varsinaisesti lasketa. Kannattaa siis käydä katsomassa. Sape lupasi lainata mulle myös ne kirjat, jos vaikka ehtisin lukea ne jossain vaiheessa…!?
ps. Luin jostain lehdestä, että pääosan näyttelijää Jennifer Lawrencea ovat kriitikot haukkuneet liian iso kokoiseksi tai pyöreäksi ja sen takia hän ei olisi muka uskottava roolissaan. PYH! Jennifer on erittäin kaunis ja erittäin uskottava <3
-Maj
