Lauantai meni ihan täysin siivotessa kesäkamppeita varastoon, mutta nyt sekin on sitten tehty. Hyvästi kesä. Ihan omalla tavallaan haikeina alkusyksyn viikonloppuina on mukavaa pyörähtää kaupungilla ihmisiä katselemassa, syödä lounasta kahvilassa tai muuten vaan touhuilla jotain kivaa poikaystävän/ystävien/perheen kanssa. Sunnuntai me varattiin oleiluun, välillä pitää vaan huilia, joten meillä oli kunnon lepopäivä <3

 

Tepon kanssa. Välillä te kysellette, että miten meidän saparohännälle kuuluu…?

 

Tepolle kuuluu hyvää, se on rauhoittunut ja sopeutunut kasvaneeseen perheeseemme. Erittäin huomionkipeä Teppo silti edelleen on, mutta niinhän se on aina ollutkin. Parin viikon päästä se joutuu hammaslääkärin pedille, kun siltä poistetaan hammaskiveä. Iiks.

 

Mä jatkan edelleen semisti räjähtäneen näköisenä. Samppaveli on alkanut heräilemään paljon ylitettyään puolen vuoden rajapyykin. Ihan vähän kauhulla odotan tulevaa kaamosta, koska nytkin meinaa mammaa jo haukotuttaa aikalailla. Kahvia vaan lisää koneistoon ja jääpalat silmien alle :D

 

Oh -shit!

 

Teppoa ei paljon sorsat napanneet.

 

 

Ei se saanut kakasta tarpeekseen Sorsapuistossa, vaan sitä piti saada vielä lautasellekin.

 

Miikan uudet Nike Talaria “retkeilykengät”  :P

 

Isä ja poika, samikset.

 

Polarn O. Pyretiltä saadut ulkovaatteet ovat olleet enemmän kuin loistavia. Olen ihan rakastunut Samuelin päivittäin käytössä olleeseen raikkaan siniseen haalariin, jossa on  irroitettava fleecevuori. Niin ja tietysti olen ihan unohtanut kirjoitella siitä… Jospa kerkeäisin vielä.

 

Kotiinviemisiä. Huivi on muuten Biancosta, veikkaukseni muuten on, että ne myydään loppuun (jos ei ne ole jo loppu), koska niin moni tuntuu olevan ihan villinä tuohon vääriin.

 

-Maj

Olen nauttinut täysin siemauksin joka hetkestäni täällä mummolassa! Minulla on ollut paljon rapsuttelijoita ja ihmetteljöitä, kaikki kysyy miten voin olla näin pieni? Joku luuli minua jopa kissaksi, pöh. Saan juosta täällä pihassa vapaana, kuin taivaanlintu ja se on mukavaa! Vahtikoiran viettini on vahvistunut ja rakastan haukkua ovikellon pimputtelijoille, vaikka tuota emäntää se vähän ärsyttääkin. Vartioin myös erityisen tarkasti nukkuvia lapsia, etenkin Samuveljeä, kun se on vielä niin pikkuinen. Petu-täti on suosikkini kaikista täällä olevista ihmisistä ja nykyään olen myös vähän hänenkin koira, kun vanhaa Alfa-koiraa ei enää ole. Iltaisin kaipaan kuitenkin omaa isäntääni, mutta onneksi me nähdään taas pian.

Iloisin hännän huiskutuksin,

Töppö

ps. Illalla kuulema tulee toinenkin postaus, joten pysykää linjoilla.

Mielessäni pyörii tasan yksi asia (mikä on varmaan sanomattakin selvää), mutta koitan parhaani mukaan keskittää ajatukseni kaikkeen muuhun mahdolliseen. Jos leikittäisi sellaista sanaleikkiä, missä sanotaan yksi sana ja siihen perään pitää heti sanoa ensimmäinen mieleentuleva sana, niin mun kohdalla se menisi näin: Eteinen-lähtö-synnärille tai koira-hoitoon-synnärille tai laukku-pakattu-synnärille :D No, se siitä…

 

Tänään eteisessä. Äidin virkkaama matto suureni viikonloppuna yhden lankakerällisen verran. Pyöreä-vatsa-synnärille, sori oli pakko.

Entä sitten peilikuvani, sekin huutaa jo, että “täysin valmis synnärille!”, sori en oikeesti voi tälle mitään… Kävimme samassa jamassa olevan ystäväni kanssa tänään lounaalla ja kiertelimme parissa vaatekaupassa haikeina.    Emme ostaneet kumpikaan yhtään vaatetta itsellemme, mutta haaveilimme kaikenlaisista asuista, joita emme ole hetkeen pystyneet käyttämään.

 

Teppo nautiskelee lämmöstä ja valosta ja menee yleensä köllöttelemään aina “aurinkokohtiin”… Ehkä sekin haaveilee jo kesästä ja bikinikeleistä?

Kotiin tultuani heitän hiukset melkein poikkeuksetta ponnarille ja tämä kiharaponnari-kampaus onkin ollut jo pidempään ahkerasti käytössä.

 

Eteiseen on ilmestynyt Kartellin Combonibili, itseasiassa me saatiin se lahjaksi. Rebekan mielestä “rumpu” on ihana ja sinne on myös kiva piilottaa omia ja muiden tavaroita.
Viivi miettii, että voisikohan Teppo alkaa nukkumaan tuolla alimmaisessa lokerossa? Mitä luulette, voisikohan se?

 

Kivaa viikkoa kaikille,

 

Maj

 

 

Miksi aina niille parhaille tyypeille sattuu jotain ikävää? Niille jotka jaksavat piristää toisia päivästä päivään, niille joille ei tosiaan kuuluisi sattua mitään. Riikka kertoikin mulle tänään vastauksen, että juuri siksi, kun ne kestävät sen. Totesin jo aikaisemminkin, että toisia vaan koetellaan enemmän.

Teppoa siis pisti (ainakin näin oletan) ampiainen silmään, silmä turposi valtavasti. Sille annettiin kyy-pakkauksen lääkettä ja kun turvotus hieman laski, huomasimme, että silmä oli mennyt aivan elottoman, tosi oudon sinisen väriseksi. Pelkäsin, että siitä on näkö lähtenyt. Teppo vietiin tietenkin heti lääkäriin…

1 ja puolen tunnin selvittelyn ja tutkimuksen jälkeen Teppo sai antibioottitippoja, pupillinlaajentajatippoja, seerumitippaa ja kipulääkkeitä. Perjantaiksi on varattu aika silmäspesialistille, jolloin saamme tietää lisää. Emme siis toistaiseksi tiedä, että mikä on ennuste näön tai muun suhteen.

Juuri lääkäristä tulleena. Otettiin tietysi nuo kaikki pannat ja krumeluurit pois, mutta kaulari oli pakko jättää, ettei Tepi raavi silmäänsä pahempaan kuntoon.Yleiskunto on Tepsulla kuitenkin ihan hyvä, se syö ja juo, mutta ei kuitenkaan ole ihan oma itsensä, ei tietenkään…

Lupaattehan pitää Tepolle peukkuja, että kaikki kääntyisi hyväksi? Toivon niiin sydämeni pohjasta, että se silmä paranee entiselleen tai ainakin, että Tepi voi jatkaa koiran elämäänsä normaalisti, vaikkapa sitten ilman toista silmää.

Siellä ne nukkuvat nyt Rebekan kanssa meidän sängyssä, mä olen tässä kirjoitellessani tipautellut kyyneleitä tähän näppäimistölle. Tiedän, että asiat voisivat olla pahemminkin, mutta silti mulla on paha mieli ja mieletön huoli Teposta.

-Maj