perjantai 14. kesäkuu 2013

Yksin kotona

kotona1 kotona2

Nyt huijasin, onhan mulla Teppo täällä ja kohta Idakin tulee. Niin sairaan outoa, taidan olla kolmeen vuoteen ensimmäistä kertaa kotonani viikonlopun ilman muuta perhettä. Vain yhden kokoisia kenkiä eteisessä ja ihan sairaaaan hiljaista. Ensin pyörin hädissäni ympyrää, enkä tiennyt mitä tekisin. Sen jälkeen raivosiivosin muutaman tunnin ja lähdin kamun kanssa kaupungille kahvittelemaan. Outoa, että lattia pysyy puhtaana ja tavarat ovat omilla paikoillaan. Elinkö joskus tälläistä elämää, vain itselleni? En muista oikein enää mitään siitä ja mihin ihmeseen kaikki aika silloin hävisi?

Ida aikoi leipoa meillä piirakkaa, tehdään salaattia kylkeen ja korkataan valkkari. Aikamoista ja melko ihanaa, sanon minä! Nauttikaa viikonlopusta :)

-Maj

 

 


sunnuntai 28. huhtikuu 2013

Pehmoiset Beach Housen lakanat

“Nämähän ovat huippulaatua, ihan hotellitasoa, ihanat”  Totesi meidän mummu Beach House Companyn lähettämistä lakanoista, kun köllöteltiin porukalla tänään aamupäivällä meidän sängyllä. Ah, sunnuntait ovat parhaita!?

Sain valita meille Beach Housen kevät/kesä-mallistosta yhdet lakanat ja päädyin raikkaan vaaleansinivalkoiseen Fold Heaven-settiin, näköjään makumme menivät taas yksiin Cocon kanssa ;) Nämä paljon kehutut trikoolakanat ovat “joustavat”, yleellisen pehmoiset ja niihin tekee mieli kietoutua? Meillä ei koskaan ole ollut mitään vastaavaa matskua olevia petivaatteita, joten olin ekaksi vähän ihmeissäni. Matsku kyllä vaikuttaa aika helpolta, voin unohtaa sen ainaisen silittämisen.. Ehkä mun kannattaisi hankkia yöppäri samalta merkiltä sillä jerseyhyn todella tekee mieli kietoutua  :D

 

bh1 bh2 bh3 bh4 bh5

Niin, jotkut muutkin tykkäsivät pehmeistä & puhtaista Fold Heaven lakanoista.

 

bh6 bh7 bh8

Ihanan raikasta. Samuelille muuten sopii mun mielestä loistavasti vaaleansininen :P

 

bh9 bh10

 

Vauvoille löytyy myös oma lakanasetti. Himottais, mutta eiköhän tuo pikkumies ala jo pikkuhiljaa harkita jättävänsä pinnasängyn… tai sitten ei.

 

Sitten teidän kannalta se paras osuus eli arvonta! Jos ihastuit valitsemiini lakanoihin ja haluaisit voittaa itsellesi juuri samanlaiset, niin sinun tulisi vastata kommenttiboksissa kysymykseen; Mitkä ovat Beach Housen yöpaitojen nimet? Voit käydä kurkkimassa oikeat vastaukset Beach Housen sivuilta :) Kommentoithan omalla nimimerkilläsi ja toimivalla sähkäpostiosoitteellasi. Arvonta päättyy 1.5.2013 klo. 12.00. Vastanneiden kesken arvon Fold Heaven lakanasetin, joka sisältää kaksi tyynyliinaa ja kaksi pussilakanaa (arvo 348 €). Beach Housea voit fanittaa myös Facebookissa, klik.

 

Onnea arvontaan ja oikein leppoisaa sunnuntain jatkoa kaikille!

 

T. Maj

 


tiistai 23. huhtikuu 2013

Ystäville

Multa ei välillä saa suunvuoroa kun puhua pölpötän niin paljon. Soittelen ystävilleni ihan vain kertoakseni jonkun hassun jutun mitä mulle on juuri sattunut, tiputtelen, kompastelen, jännitän ja sählään. Olen puhelias, hölmö, sekoilen sanoissani ja tunteilen ystävieni seurassa. Silloin kun avaan kotini oven ystävilleni, olen juuri sellainen kuin satun olemaan, tiedättekös? Hiukset sutturalla ja verkkarit jalassa, iloisena tai surullisena. Sanon suoraan jos kaikki ei ole hyvin ja paatostan avoimesti omat vaikeuteni ystävien niskaan, mutta toki olen valmis kuuntelemaan heitä mistä tahansa aiheesta ja teen kaiken voitavani heitä auttaakseni. Kaikki ystäväni tietävät tämän ja paljon muutakin minusta. En silti sanoisi ystävystyväni helposti, en tiedä miksi. Ehkä kun aikani on tässä elämänvaiheessa rajallista ja joskus tuntuu, että omia ystäviä tulee nähtyä ihan liian harvoin. Blogin kautta olen kuitenkin tavannut mahtavia naisia, joista osasta on tullut ystäviäni.

En tiedä koska se raja ylittyy, tiedättekös, tarkoitan kun tutusta tulee ystävä? Minulle varmaan juurikin siinä vaiheessa, kun voin olla mansikkatahrat suupielissä oma itseni, avata toiselle oven tänne kotiini (sellaisena kuin se sattuu olemaan) ja mikä tärkeintä voin luottaa toiseen. 

 

 

i1 i2 i3 i4 i5 i6 i7

Tulipa tämä kaikki vaan mieleen, kun sain tänään Idan tänne meille kylään. Puhua pölpötettiin, juotiin paljon kahvia ja naurettiin meidän lasten meiningille. Idaan olen tutustunut bloggamisen ansiosta hitaasti ja varmasti, ihan pikku hiljaa huomaamatta. Ensimmäisillä kohtaamisilla me ei varmaan edes puhuttu toisillemme. Rebekan mielestä Ida on kaunis ja kiva, hän haluaisin mennä Idalle kylään yksin :D Oikeassahan tyttö onkin, Ida on kaunis, kiva ja paljon paljon muuta. Ystävyys ei muuten katso ikää, ulkonäköä tai elämäntilannetta. On se ystävyys ihmeellinen juttu, yksi tärkeimpiä asioita elämässä. Tämän tekstin myötä isoja rutistuksia teille ystäväni, meidän pitäisi kiirellisistä aikatauluistamme huolimatta järjestää enemmän yhteistä aikaa <3 En pärjäisi ilman teitä.

 

-Maj

 


torstai 18. huhtikuu 2013

Kesää fiilistelemässä!

Ulkona synkkä ilma eli keväisestä auringonpaisteesta ei tietoakaan, järkyttävästi rästissä koti ym. hommia ja mitä me tehdään? Herättyämmeakoillaan ensin tunti sohvalla tai siis lähinnä minä olen vaakatasossa, syödään aamiaista ja herkkuja, puetaan kesävaatteet päälle, köllötellään sängyssä ja leikitään kesää… Teppo vaan kallisteli päätään meidän touhuille. Varmaan kohta tytön kanssa aletaan tekeen jotain kuivauinti-harjoituksia tms. Mitäs me sitten tehdään jos siellä Kreikassa ei olekaan lämmin? Iiks!

 

g1 g2 g3

Samuel-poika on erittäin taitava saamaan tunnissa koko asunnon sekaisin, dvd-levyjä löytyy keittiöstäkin. Kerrankin annoin hänen ottaa lähes tulkoon kaiken mihin vain hänen liimanäppinsä ylsi.

 

g4 g5g g6 g7

Olen joka kesäksi ostanut Rebekalle Zarasta sandaalit ja ollaan kyllä tykätty. Tässä viime vuoden sandaalit ja tästä voit kurkistaa 2011 vuodeksi hankitut söpöstykset. Itselläni edelleen käytössä nuo toisen kuvan sandaalit :)

 

g9 g10

Mä rakastan näitä mun “uimatissiliivejä” :D Heh, itsellänikin on kahdet uudet “uimatissiliivit ja uimakalsarit” hankittuna jo :)

 

g11

Rebekan kengät Zarasta ja Samuelin Rantsukengät Crocsista.

 

g12

Hatussa olevat asusteet olivat “myynnissä” tosin Samppa ei osannut oikeen ostaa niitä halutulla tavalla.

 

g13 g14 g15

Pientä breikkiä leikkejen lomassa…

 

g16 g17 g20

Lapsilla on aika paljon uusia ihania vaatteita, kenkiä ja muita asusteita kesäksi enkä malttaisi odottaa, että päästään käyttämään niitä! Joko te olette hankkineet kesäkamppeita itsellenne tai lapsillenne?

 

 

Samuel

Pikeepaita ja shortsit – Polarn O. Pyret/giveaway
Kuvissa olevat Samuelin vihreät ja siniset kengät - Crocs/giveaway

Rebekka

Toppi ja shortsit – Hilfiger (Nyc)
Hattu - Polarn O. Pyret/giveaway
Bikinit - Polarn O. Pyret/giveaway
Ballerinat & sandaalit/Zara

-Maj