Eilen juhlistettiin Satakunnankadulla 2-vuotiasta Kampaamo Profia, paikalle oli henkilökunnan lisäksi kutsuttu putiikin asiakkaita. Olipas muuten hauska törmätä vanhoihin (ja uusiinkiin) tuttuihin, terkkuja vaan! Illan ohjelmassa oli rentoa seurustelua, pientä naposteltavaa, boolia, Martini-drinkkejä ja ylläriesiintyjä. Kampaamon henkilökunta sai myös tunnustusta ja kiitosta työstään

 

Ylläriesiintyjä RudiRokin show oli sekoitus beatboxausta, huumoria ja vatsastapuhumista, ennen kaikkea se oli superhauska! Jengi nauroi ihan kyyneleet silmissä, myös allekirjoittanut :)

 

  

Bongasin yhdet illan söpöimmistä ja kiinnostavimmista hiuksista :) Kuinka tietoinen sitä onkaan omista hiuksistaan kampaamon bileissä? Erittäin, etenkin jos ne sattuvat olemaan vähän sinnepäin.

 

Ihanat Pekka ja Elisa.

 

 

Toinen Profin omistaja on Jaana, hänet tunnistaa tuosta täydellisen punaisesta kuontalosta. Huokailen ihaillen aina rohkeiden hiusvärejen ja mallien perään,  kun omat hiukseni ovat niiiin tavalliset. Kenties jonkun mielestä vähän tylsät, mutta toisaalta viihdyn näin.

 

Rodokselta ostetussa mekossa mentiin, mukavuussyistä valitsin jalkaani Uggin kiilakorot. Tuota mekkoa tulette vielä näkemään huomisen postauksessa enemmänkin ;)

 

Iloiset ja värikkäät Profilaiset.

 

Niin mukavan rennot ja jotenkin täydellisen onnistuneet bileet, vieraat viihtyivät paikalla aina viimeiseen saakka. Kiitos mukavista juhlista ja onnea vielä upealle 2-vuotiaalle Profille!

 

-Maj

 

 

Tapasin viime viikolla yhtenä iltana kamujani (suloista ja öm supertrendikästä pariskuntaa!) Elisaa ja Anttia, siinä meidän höpötellessämme niitä näitä huomasin, että minulla olikin yhtäkkiä aika varattuna Antille kampaamo Profiin. Koko juttu lähti muistaakseni siitä, että valittelin latvojeni surkeaa kuntoa, niin pidennysten kuin omien hiustenkin. Blogigaalan aikoihin Sapen kanssa heitimme vaan teippipidennykset päähäni ja mitta säilytettiin mahdollisimman pitkänä.

lauantaina istuin Profissa takkuisen kuontaloni kanssa ihmettelemässä, että mitä seuraavaksi tapahtuu…

Ihan kivat nuo parin päivä takaiset kiharan jämät, tuosta takkukasasta ei kyllä normaali harja helpolla menisi läpi. Hiukset pestiin ensin syväpuhdistavalla, jonka jälkeen niihin laitettiin tehohoito. Istuskelin vain about kolme minuuttia kuivien ja vaurioituneiden hiusten hoitotuote vaikuttamassa päässäni, jonka jälkeen se pestiin pois. Lab Remedyn Hoitoa suositellaan tehtäväksi vain neljän viikon välein ja Antti selitteli jotain keratiini-proteiini-vitamiini-juttua, mikä ehkä meni multa hiukan ohi. Mua lähinnä vaan kiinnosti, että miten se vaikutus sitten näkyy hiuksissani.

 

Hiuksiin laitettiin vielä Label.m-sarjan jätettävää hoitoainetta ja tuota kuvassa näkyvää saman merkin hoitavaa öljyä. Tässä kohtaa harmiteltiin, että miksi ei tullut laitettua raitoihin taittoväriä samalla… Pestäänkö uudestaan? Noup, ensi kerralla sitten.

 

Sen jälkeen föönättiin ja hiukset suoristettiin GHD:llä, jonka jälkeen Antti otti sakset käteen. Niksnaks, mitasta ei lähtenyt kovinkaan paljoa, mutta hiuksia kerrostettiin hiukan ja muotoiltiin muutinkin kevyemmän/paremman näköisiksi.

 

Profissa pyritään leikkaamaan hiukset niin täydellisesti, että luonnollisesti kuivuessaan ne asettuvat hyvin. Antti kertoi, että hän ei käytä yleensä asiakkaan hiuksiin edes hiuslakkaa. Mä kuitenkin tahdoin vähän extramuotoilua ja sitä sain.

 

Se olis sitten siinä, aika jännää!

 

Wow, hiukset tuntuivat yhtä ihanan silkkisiltä kuin miltä ne näytti. JA MITÄ IHMETTÄ tuo mies teki niillä saksilla? Niin kai Ihmeitä tosiaan :D

 

Ilmekin kertoo, että olin tosi tyytyväinen? Aika pienillä jutuilla tuli ihan uudenlainen fiilis hiuksiin. Se tunne kun seuraavana aamuna heräsin ja avasin hiukset nutturalta ja kun ne olivatkin edelleen ihanasti <3 Toivottavasti tunne pysyy hiuksissa pitkään.

 

Kolkuttelen uudelleen Profin ovea parin viikon päästä, kun raitoja värjätään kylmemmän sävyisiksi. Putiikilta löytyy myös oma blogi Kampaamoelämää, josta voi lueskella paikan kuulumisia ja inspiroitua vaikka Profin asiakkaiden hiuksista. OI kiitos vielä Antti, leijuin koko matkan kotiin uusissa hiuksissani.

 

-Maj

 

 

 

Yleensä en ole täällä blogissa välttämättä kirjoitellut ihan vastaavista aiheista, mutta antaapa nyt mennä tällä kertaa, koska oon vaan niin innoissani & onnellinen toisen puolesta. Juuri kirjoitin ystävistä ja siitä kuinka suuri asia ne ovat elämässä. Mun miehelläni on aikamoisia ystäviä kuulkaas! 12 hengen porukkalla lähtivät viemään miestäni polttarireissulle Saksaan, tietysti sen maailman rakkaimman futiksen merkeissä. Koko reissujuttu pidettiin tietenkin ihan täysin salassa itse sankarilta, kunnes sitten tänään lähtöpäivä koitti. Iltapäivällä miesporukka tuli tänne meille, piilottivat kengät, takit ym ja menivät muina miehinä odottelemaan olkkariin. Boostasin koko juttua vielä vähän päivällä selittämällä tarkasti puhelimessa mitä kaikkea kotihommia meidän pitää ja on pakko saada aikaiseksi viikonloppuna, hah! Ihan pihalla kaikesta oleva Miika luuli, että edessä olisi kunnon suuriivouksen täyteinen viikonloppu anopin ja mun seurassa… Joten ukkelin ilme oli vähintäänkin aika priceless hänen tullessaan töistä kotiin, soitti vielä mulle, että käyn lenkittämässä koiraa ekaksi :D Eteisessä hän kaappasi lapset syliinsä ja sitten… olkkarissa olivat pojat pullojensa kanssa, kippis! YLLÄRI! Eihän sille raukalle selvinnyt varmasti ennen kuin siellä kohteessa, että mikä on homman nimi. Aika ihania ystäviä vai mitä? Ja TAAS Rebekka on in love, niin ihania poikia “mun iskän kaverit on minun lemppareitani”, hahah!

Mulla ja lapsilla on täällä oma äitini seurana, joten mäkin oon aika onnellinen <3

Ihanaa viikonlopuua teillekin superkivat,

Maj

 

Multa ei välillä saa suunvuoroa kun puhua pölpötän niin paljon. Soittelen ystävilleni ihan vain kertoakseni jonkun hassun jutun mitä mulle on juuri sattunut, tiputtelen, kompastelen, jännitän ja sählään. Olen puhelias, hölmö, sekoilen sanoissani ja tunteilen ystävieni seurassa. Silloin kun avaan kotini oven ystävilleni, olen juuri sellainen kuin satun olemaan, tiedättekös? Hiukset sutturalla ja verkkarit jalassa, iloisena tai surullisena. Sanon suoraan jos kaikki ei ole hyvin ja paatostan avoimesti omat vaikeuteni ystävien niskaan, mutta toki olen valmis kuuntelemaan heitä mistä tahansa aiheesta ja teen kaiken voitavani heitä auttaakseni. Kaikki ystäväni tietävät tämän ja paljon muutakin minusta. En silti sanoisi ystävystyväni helposti, en tiedä miksi. Ehkä kun aikani on tässä elämänvaiheessa rajallista ja joskus tuntuu, että omia ystäviä tulee nähtyä ihan liian harvoin. Blogin kautta olen kuitenkin tavannut mahtavia naisia, joista osasta on tullut ystäviäni.

En tiedä koska se raja ylittyy, tiedättekös, tarkoitan kun tutusta tulee ystävä? Minulle varmaan juurikin siinä vaiheessa, kun voin olla mansikkatahrat suupielissä oma itseni, avata toiselle oven tänne kotiini (sellaisena kuin se sattuu olemaan) ja mikä tärkeintä voin luottaa toiseen. 

 

 

Tulipa tämä kaikki vaan mieleen, kun sain tänään Idan tänne meille kylään. Puhua pölpötettiin, juotiin paljon kahvia ja naurettiin meidän lasten meiningille. Idaan olen tutustunut bloggamisen ansiosta hitaasti ja varmasti, ihan pikku hiljaa huomaamatta. Ensimmäisillä kohtaamisilla me ei varmaan edes puhuttu toisillemme. Rebekan mielestä Ida on kaunis ja kiva, hän haluaisin mennä Idalle kylään yksin :D Oikeassahan tyttö onkin, Ida on kaunis, kiva ja paljon paljon muuta. Ystävyys ei muuten katso ikää, ulkonäköä tai elämäntilannetta. On se ystävyys ihmeellinen juttu, yksi tärkeimpiä asioita elämässä. Tämän tekstin myötä isoja rutistuksia teille ystäväni, meidän pitäisi kiirellisistä aikatauluistamme huolimatta järjestää enemmän yhteistä aikaa <3 En pärjäisi ilman teitä.

 

-Maj