Posts Tagged ‘Ystävät’



maanantai 16. huhtikuu 2012

Tyttöjen kanssa kaupungilla…

Viime yönä siinä heräillessäni vauvanhoitohommiin, sain mielestäni mahtavan idean, Magicpoksissa voisi olla tällä viikolla teemana hyvinvointi & kauneus! Aamulla sitten heräsin aivan järkyttävään päänsärkyyn, josta kärsin iltaan saakka. Hyvästi hyvinvoinnit, mutta ehkä ensi viikolla sitten? Olisko teistä mukavaa, jos kirjottaisin yhden viikon ajan kauneusjuttuja? Ainakin osa lukijoista saisi hengähtää näiden lapsiperhevauvakotivaippa-juttujen välissä, hih :D

Illalla päätettiin joka tapauksessa lähteä Viivin äidin kanssa juomaan keskustaan kupilliset kahvia ja hengähtämään hetkeksi, mukaan pääsivät meidän molempien ainokaiset tytöt vain, siskokset.

Olipas ihanan virkistävää, oikeastaan varsinaista hemmottelua ja hyvinvoinnin ylläpitämistä tämäkin oli…
Päätettiin, että olisi hyvä tehdä kaupunkireissuja tyttöjen kanssa useammin, niin siskoksetkin saisivat viettää laatuaikaa kahdestaan ja äipät puolestaan saavat rupatella rauhassa.

 

Tytöt ovat ihania. Sisko ovat ihania.
Rebekka <3 Viivi.

 

-Maj


tiistai 10. huhtikuu 2012

Diegon vauvatreffit

Rauhallista puhinaa ja tuhinaa, välillä vaihdetaan vaippaa ja syödään. Me ollaan oltu tänään Diegon kanssa kaksistaan ihan ekoilla vauvatreffeillä :) Vauvojen kesken on vaan niin erilaista ja rauhallista, kun ei siinä pörrää kovaäänisiä 2-vuotiaita ympärillä. Mielestäni on ihanaa tehdä jotain pikkujuttuja ihan vaan toisen lapsen kanssa, mutta se on harvemmin mahdollista, mutta välillä kylläkin.

 

 

Tuoksuuko teidän nenään vauva, kun katselette näitä kuvia? Tässä ne ovat sitten, oikein pontevat pojat! Diego on raidallisessa bodyssa, olisitteko tunnistaneet? Ja tämä Diegon pieni kaveri on Pippuri, joka syntyi muutaman kuukauden etuajassa. Me ajateltiin Pippurin äidin kanssa, että saatetaan vaikka olla yhtäaikaa laitoksella, mutta toisin kävi. Onneksi kaikki päättyi silti onnellisesti. LA on aina vain suuntaa antava arvaus, en nyt muista tähän hätään, että kuinka monta prosenttia vauvoista syntyy juuri sinä laskettuna päivänä, muistatteko te?

 

-Maj

 


perjantai 17. helmikuu 2012

Perjantain vieraita

Valitusviesti-postauksessa ehdoteltiin, että etsisin meille “lapsellista” seuraa ja teinkin heti työtä käskettyä ;) Ei vaan… itseasiassa mulla kyllä on ihania kavereita, joilla on lapsi tai kolmekin :D Iltaisin vain on vähän hankala järjestää treffejä, koska kaikilla on ne omat iltarutiinit ja isommilla lapsilla harrastukset ym. Lasten sairastelusta johtuen myös joudutaan peruuttelemaan tapaamisia. Keväällä ja kesällä liikkuminenkin paikasta a paikkaan b on taas  paljon helpompaa ja miellyttävämpää lasten kanssa. Tänään me todettiin yhdessä, että takana on aika pitkä ja pimeä talvi, liikaa rutiineita… Kevät olisi jo tosi tervetullut. Pieniä kivoja muutoksia kaivataan jatkuvasti arkeen, jos ei ihan päivittäin, niin ainakin viikottain. Meillähän sitä muutosta on tilattu aika isossa mittakaavassa ja kohta se sieltä ehkä saapuukin, rytinällä… Veikkaan, että lopulta kevät vaihtuukin aika nopeasti kesään.

 

 

 

 

 

Tämä päivä vaihtuikin ihan “vilauksessa” iltaan, mutta paljon ehti tapahtua siinä välissä. Onneksi on viikonloppu! Jos joku miettii, että miten viikonloppu eroaa arjesta mulla, kun en käy töissäkään, niin siten, että tässä huushollissa asuvalla kaksilahkeisellakin on vapaata, ihanaa. Onko teidän mielestä säälittävää myöntää, että mm. tämän viikon kohokohta on sauna ja Putous? Ihan sama, myönnän silti :D

 

-Maj

 

ps. Viikonloppuna on tulossa ainakin yksi kiva postaus “vauvahankinnoista” tai ehkäpä sen voisi luokitella myös tuunaus-postaukseksi ;)

 


keskiviikko 15. helmikuu 2012

Valitusviesti

Sape on ihan kuin oma sisko, sitä varten ei tarvitse pyykätä, siivota, laittaa itseänsä tai ruokaa. Onneksi Sape tulit tänään tänne meille, monestakin syystä.

 

Ehdittiin syödä aamiainen ja taistella sadasta asiasta, kuten vaikka istumisesta, pukemisesta ja syömisestä Rebekan kanssa.

 

Sitten tuli Sape sukkiensa kanssa.

 

Sape huolehti Repsusta, minä kävin lääkärissä. Hoidettiin yhdessä kauppareissu ja laitettiin ruokaa.

 

Ja Sape laittoi myös vähän herkkua.

 

Sape lahjoi myös Rebekan uudella pehmohaukulla.
Ja lauloi laulukirjasta lauluja, joita minä en osaa.

***

Miikalla on arkipäivisin töitä ja sen jälkeen iltaisin aktiviteettejä,
joihin liittyy potkupallo tai kuntoilu noin yleensä,
ainakin tällä viikolla on joka ilta jotain.
Taidan olla hiukan katkera, koska minulla ei ole tällä hetkellä ollenkaan omia harrastuksia,
jos kotitöitä ei lasketa. EI LASKETA.
Leikin “pääolkapääpeppua” Rebekan kanssa ja kuljen rätti kädessä siivoamassa ympäri asuntoa
samalla huokaillen tuhtia oloani.
Johtuuko tämä nyt vaan siitä, että en jaksa enää odottaa?

Olen uskomattoman seuran kipeä, niin siis aikuisen ihmisen seuran.
Onko tämä ihan normaalia?

Kertokaa te fiksummat. Auttakaa.

-Maj

ps. Poistan kaikki kommentit, joissa lukee, että onhan sulla tää blogikin, kun ei tätäkään lasketa :D